Kurssit
Syksyn 2023 kurssit alkavat viikolla 36.
Judoa kaikenikäisille ja -tasoisille!
Seuran valmennustoiminnasta vastaavat päävalmentaja Tuomas Narva, tekniikkavalmentaja Mika Haapalainen ja Jaana Ronkainen.
Valmennustoiminnan tavoite on kasvattaa kilpailijoita, jotka kykenevät saavuttamaan arvokisamitaleita aikuisten sarjoissa. Samalla valmennustoiminnan tavoitteena on tuottaa hyvälaatuista valmennusta ja opetusta, joka hyödyttää kaikkia seuran judokoita.
Lasten ja nuorten harjoittelua viitoittaa Judoliiton strategia 2013-2020, jonka päätavoite on rakentaa Suomesta judomaa, jossa jokaisesta seurasta on mahdollista edetä jopa olympiakultaan asti. Harjoittelussa tätä strategiaa ohjaa Judoliiton kehittämä ”Judokan urapolku”, jonka perusteella OJK:ssa on tehty alueelle sopiva versio ”Nuoren judokan urapolku Oulun judokerhossa”. OJK:n urapolun mukaisesti harjoitteluryhmät on jaettu iän mukaan, lisäksi tarjolla on myös muita ryhmiä.
Tältä sivulta löydät tietoa OJK ry:n järjestämistä harjoitteluryhmistä eri ikäluokille sekä kohderyhmille. Katso myös ”Aikuisen judokan urapolku Oulun judokerhossa”! Voit ilmoittaa itsesi tai lapsesi mukaan kursseille sivun lopusta löytyvällä lomakkeella.

Judon peruskurssi
- Juniorit (9-12-v.)
- Nuoret ja aikuiset (yli 13v.)
Syksyn peruskurssi aloittaa tiistaina 5.9.2023
Peruskursseille (juniorit ja nuoret/aikuiset) voi tulla mukaan koko talven ajan, joten ei haittaa jos et ehtinyt aloitukseen. Tämä uusi tapa otettiin käyttöön talvella 2020-21, ja todettiin toimivaksi, joten mukaan vaan!
Harjoituspaikka on OJK:n sali Korvensuoran koulu, Leväsuontie 17, Oulu
Judon peruskurssin tavoitteena on oppia judon alkeet ja kurssin päätteeksi suoritetaan keltainen vyö.
Harjoitusajat:
- ti ja to klo 18:00-19:00 Junioreiden (9-12 v) judon peruskurssi
ti ja to klo 18:00-19:00 Judon peruskurssi nuorille ja aikuisille
Harjoituspaikka:
- Korvensuoran koulu, Leväsuontie 17, Oulu
Hinta:
- Syksyn 2023 peruskurssimaksu on 250€
- peruskurssimaksu sisältää peruskurssin harjoittelun, judopassin, vyökoemaksun ja keltaisen vyön.
- HOX! lisäksi jokaisen kurssilaisen pitää ostaa Judoliiton lisenssi (https://judo.fi/judoliitto/suomisport/). Judoliiton lisenssin kautta kurssilaisilla on tapaturmavakuutus harjoittelua ja kilpailuja varten ja oikeus osallistua Judoliiton alaisiin tapahtumiin (leirit, kilpailut ja koulutus).
Kurssille voi tulla aluksi pari kertaa kokeilemaan ennen kurssimaksun suorittamista.
Kurssilla tarvitset judopuvun, jonka voit tilata Penadolta https://penado.fi/ tai Budoliikkeeltä https://budoliike.fi/
Vetäjät:
Juniorit / Jaana Ronkainen, Heli Huttu
Nuoret ja aikuiset / Mikko Löf, Olli Tapio, Tuomas Vaarala
Perhejudo
- 4-6 vuotiaat
Leikkimielistä ja turvallista judoilua, kehonhallintaa ja voimistelua oman vanhemman kanssa. Aikuiselle tulee samalla hauskaa voimaharjoittelua kun saa toimia kiipeilypuuna, kantojuhtana.
Perhejudo aloittaa Syyskuussa 10.9.2023.
Perhejudon harjoitusaika on sunnuntaisin 11-12. Uusia otetaan kokoajan mukaan.
Hinta:
- 150€ / vanhempi-lapsi -pari / koko talvi
- 75€ / kevät
Harjoituspaikka Oulun judokerhon sali Korvensuoran koulu, Leväsuontie 17, Oulu
Vetäjä: Kari Kerve
Muksujudo
- 6-7 vuotiaat
Muksujudo aloittaa Syyskuussa 5.9.2023
Muksujudo on tarkoitettu 6-8-vuotiaille judoon ja liikuntaan tutustumiskurssiksi. Muksu-judossa harjoitellaan kerran viikossa 1h/kerta.
Kurssin tavoitteena on oppia kehonhallintaa (kuperkeikat, kärrynpyörät, eläinkävelyt ja vastaavat taitolikkeet) ja judon perusteita kamppailuleikkien kautta.
Muksujudoryhmä harjoittelee tiistaisin klo 17.00-18.00
Harjoituspaikka on OJK:n sali, Korvensuoran koulu, Leväsuontie 17, Oulu
Hinta:
- 150€ / kokotalvi
- 75€ / kevät
- lisäksi jokainen voi ostaa Judoliiton lisenssin (https://judo.fi/judoliitto/suomisport/) jolloin kurssilaisella on Judoliiton lisenssivakuutus.
Aluksi voi tulla kokeilemaan pariksi kerraksi.
Muksujudossa judo-puku ei ole välttämätön, myös verkkareilla ja T-paidalla pärjää. Lisäksi mukana on hyvä olla pyyhke ja juomapullo.
Vetäjät: Anni Saarela, Elina Saarinen
Samuraijudo
- 7-8 vuotiaat
Samuraijudo aloittaa Syyskuussa 7.9.2023.
Samuraijudo on tarkoitettu n. 7-8-vuotiaille judoon ja liikuntaan tutustumiskurssiksi. Samuraijudossa harjoitellaan kerran viikossa 1h/kerta.
Kurssin tavoitteena on oppia kehonhallintaa (kuperkeikat, kärrynpyörät, eläinkävelyt ja vastaavat taitolikkeet) ja judon perusteita kamppailuleikkien kautta.
Samuraijudossa judopuku ei ole vättämätön, myös verkkareilla ja T-paidalla pärjää. Lisäksi mukaan on hyvä ottaa juomapullo.
Hinta:
- 150 € / koko talvi
- 75€ / kevät
- lisäksi jokainen voi ostaa Judoliiton lisenssin (https://judo.fi/judoliitto/suomisport/) jolloin kurssilaisella on Judoliiton lisenssivakuutus.
Aluksi voi tulla kokeilemaan pariksi kerraksi.
Samurait harjoittelevat torstaisin klo 17-18.
Harjoituspaikka on OJK:n sali, Korvensuoran koulu, Leväsuontie 17, Oulu
Vetäjät: Arto Kallio ja Mikko Löf
Sovellettu judo
Sovellettu judo on suunnattu henkilöille, joilla on erityistä tuen tarvetta esimerkiksi liikkumisessa, ymmärryksessä, puheen tuottamisessa, aistien toiminnassa, suureen ryhmään sopeutumisessa tai tarvitsee jostain syystä enemmän aikaa asioiden oppimiseen.
OJK:n Sovelletun judon ryhmä on tarkoitettu erityishuomiota tarvitseville lapsillle ja nuorille.
Ryhmät aloittavat uuden kauden syyskyyssa 9.9.2023
Hinta:
- 150 € / koko talvi
- lisäksi jokainen voi ostaa Judoliiton lisenssin (https://judo.fi/judoliitto/suomisport/) jolloin kurssilaisella on Judoliiton lisenssivakuutus.
Harjoitukset kerran viikossa lauantaisin:
- Pienten ryhmä klo 11-12
- Isojen ryhmä klo 12-13
Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan, ota yhteyttä:
Arto Kallio
arto.kallio@oulunenergia.fi
tai
Jaana Ronkainen
jaana.ronkainen@oulunjudokerho.fi
Vetäjät: Arto Kallio, Anna Vanhanen-Pennanen
Limingan judo
Uudet kurssit alkavat syyskuussa 2023. Harjoituspaikka on Krankka-areena, Karintie 16, 91900 Liminka.
Harjoitukset:
- Pienten ryhmä ti ja to klo 17:30 – 18:30
- Isojen ryhmä ti ja to klo 18:30 – 20:00
Toiminnasta vastaa Tuomas Narva 3. dan
Ilmoittaudu kurssille
Tervetuloa mukaan judon pariin! Ilmoittaudu alla olevalla lomakkeella, tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.



Muut palvelut
Oulun judokerho järjestää monenlaista ”matalan kynnyksen”- toimintaa eri-ikäisille henkilöille ja ryhmille. Toiminnan tarkoituksena on esitellä lyhyellä kurssilla tai tutustumisjaksolla judoa liikuntamuotona ja poimia judosta muutamia lyhyelläkin harjoittelujaksolla omaksuttavia asioita.
Jos kiinnostuit, niin ota yhteyttä: narvatuomas@gmail.com tai jaana.ronkainen@oulunjudokerho.fi
Työyhteisön työkykyä ja –hyvinvointia edistävät liikunnalliset kurssit
- ”Kaatumiskurssi”, enintään 25 hlöä, kesto 3h 500,-
- Opi kaatumaan turvallisesti loukkaamatta itseäsi
- Sopii kaikenkuntoisille, -kokoisille ja -ikäisille työntekijöille
- ”Judollinen kehonhallintakurssi”, enintään 25 henkilöä, kesto 3h 500,-
- Keskivartalon ja tukilihasten harjoittelua
- Liikkuvuusharjoitteita
- Oma keho ”aseena” leikkimielisissä kamppailuissa
- Sovelletaan kaikenkuntoisille, -kokoisille ja – ikäisille työntekijöille
- ”Extreme-kurssi”, enintään 25 henkilöä, kesto 3h 500,-
- Tule työpaikkaporukkasi kanssa testaamaan kamppailukuntosi
- Judopainia turvallisesti pilke silmäkulmassa
- Opitko käyttämään työkaverin voimaa hyödyksi?
- Sopii liikuntaa kohtalaisen säännöllisesti harrastaneille työntekijöille
Kerää ystäväporukka (6-20 henkilöä) ja tule harjoittelemaan turvallista kaatumista sekä vahvistamaan keskivartalon lihaksia Oulun judokerhon tatamille aamupäivän aikana.
Yhteyshenkilö: narvatuomas@gmail.com
”Kaatumiskurssi langenneille” – opi kaatumaan nurin oikein!
Valtaosa talven työmatkatapaturmista johtuu liukastumisista ja kaatumisista. Liukkaita kelejä – liukastumisia ja kaatumisia – on varmuudella tiedossa tällekin talvelle. Älä pistä päätäsi pensaaseen vaan tartu härkää sarvista kiinni ja tule opettelemaan turvallinen kaatuminen Oulun judokerhon ”Nurin Oikein-kaatumiskurssilla”! Judossa kaatumista lähestytään toisesta näkökulmasta, eli ei estellä kaatumista vaan opetellaan tulemaan heitosta, kaatumisesta, kompastumisesta alas siten, ettei loukkaa itseään.
Kursseja on tarjolla kaikenikäisille ja -kuntoisille työntekijöille.
Kurssilla lämmitellään ensin lihakset, aktivoidaan kaatumiselle tärkeät keskivartalolihakset ja lähdetään harjoittelemaan kaatumista istuma-asennosta turvallisella tatamialustalla. Opitaan suojaamaan päätä ja käsiä kellahtamalla turvallisesti selälleen. Alkeiden jälkeen voidaan edetä kaatumaan pystymmästä asennosta patjalle ja viimeisimmässä vaiheessa ”kelien salliessa” kellahdetaan turvallisesti lumihankeen.
Valitse omalle kunnollesi ja taitotasollesi sopiva kurssi:
Nurin Oikein-kurssi 1
- kaatumisen harjoittelussa edetään hyvin maltillisesti ja rauhallisesti
- sopii henkilöille, joilla on rajoitteita fyysisessä kunnossa
Nurin Oikein-kurssi 2
- kaatumisen harjoittelussa edetään ikään sopivalla tavalla
- sopii henkilöille, jotka ovat + 50 vuotiaita
Nurin Oikein-kurssi 3
- harjoitellaan kaatumista kuntoa kohentavalla tavalla
- sopii työikäisille, jotka harrastavat viikoittain arkiliikuntaa
Nurin Oikein-kurssi 4
- harjoitellaan kaatumista ja kehonhallintaa muutenkin
- sopii hyväkuntoisille työikäisille
Kaikkien kurssien tavoitteena on oppia turvallinen alastulo kaatumisen yhteydessä.
Oulun judokerho on tarjonnut jo vuosia ns. Cross Sports-treenejä eri joukkuelajeille (jalkapallo, jääkiekko, salibandy, pesäpallo).
Treenien tarkoitus ja tavoite on harjoituttaa monipuolisesti uusilla ärsykkeillä motorisia taitoja, oman kehon hallintaa ja antaa mahdollisuus ”painia” ja ”ottaa kontaktia” pelikavereihin turvallisella ja hauskalla tavalla. Samalla opitaan hieman judoa, joka käytännössä on oman kehon ja tasapainon hallintaa. Venyttely ja liikkuvuusharjoittelua tulee pelaajalle harjoiteltavien liikkeiden lomassa. Fyysinen rasitus on pääasiassa peruskestävyyttä tukevaa.
Harjoittelun suunnittelussa huomioidaan harjoitteluryhmän ikä ja valmiudet. Ei liian vaikeaa ja vaativaa, ei liian helppoa ja tylsää.
Oulun judokerho tarjoaa dojon ja kerhohuoneen (osoite Leväsuontie 17, Oulu) käyttöön lasten judosynttäreiden järjestämistä varten seuraavasti:
– Hinta 50€/2h
– Optiona 30 minuutin judo-ohjaus hintaan 30€
– Vuokraaja vastaa tiloista, tilojen siivouksesta ja tarjoiluista. OJK tarjoaa kahvinkeitto mahdollisuuden
– Judosynttäri tiedustelut: jaana.ronkainen@oulunjudokerho.fi
– Maksa synttäreiden hinta käytön (ajan) mukaan ennen tapahtumaa OJK tilille FI22 2050 2100 0331 67 / NDEAFIHH , viestiksi synttärit ja päivämäärä